Jee!

Seuraa blogia Bloglovinin avulla! 

Viitaten ihan eiliseen tekstiini, oli erittäin virkistävää ja ihanaa käydä ratsastamassa tänään, kun mittarilukema oli laskenut jo lähemmäs kymmentä pakkasastetta! Siskokin laittoi mukavasti viestiä, että haluaisi tulla moikkaamaan, ja mentiikin yhtä matkaa tallille. Sisko tietenkin nakitettiin kuvaushommiin, ja itse kiipesin pienessä tai ei-niin-pienessä lumisateessa kyytiin.
Odotin tosiaan pientä ruutitynnyriä näiden vapaiden jälkeen, mutta Ykä onnistui jälleen kerran yllättämään. Järjettömän yhteystyöhaluisen ja ennenkaikkea letkeän hevosen selässä hymyilitti aikalailla, eikä ihan siitä syystä jääty nyt jyystämään mitään sen ihmeellisempää. Lähinnä ravia eteen-alas, taivuttelua ja vähän siirtymisiä.

Tästä voisinkin tarttua taas seuraavaan aiheeseen. Yleinen mielikuva, mitä nyt itse olen ymmärtäny, mitä vaapapäivistä ja ratsastuksesta näkee, on ettei vapaapäivän jälkeen voi esimerkiksi lähteä suoraan estevalmennukseen tai tekhdä ylipäätään mitään rankempaa. Tämän tietty allekirjoitan, tosin yhden vapaan jälkeen hevonen, joka saa olla ulkona isossa tarhassa, voi mun mielestä hyvin lähteä valmentautumaan tai ihan vaikka kisoihin, tietty menestys riippuu ihan ratsukosta itsestään, toinen toimii vapaapäivän jälkeen kuin unelma (esimerkiksi Ykä), toinen taas vaatii hyvä läpiratsatsuksen.

Olin siis suorastaan tyrmistynyt, kun tänään nousin selkään. Oletus oli tosiaan joko a) ruutitynnyri tai b) rautakankinäkkileipäkankikaikkonen. Ja heti kun otin ohjat käteen, mulla olikin alla vastaanottavainen ja normaalia taipuisampi hevonen! Taas yksi syy sille, miksen tunne sydämenpistoja vapaapäivistä tai sairaslomista. Hevonen toimii ja ne sille sopivat. En usko, että voisin edes omistaa hevosta, jolla ei voisi säännölisen epäsäännölisesti pitää vapaita. Tai olihan mulla Ville, jolla oli kinnerpatit, mutta silloin mulla olikin vuokraaja, joka pääsi käymään melkein milloin vain ja itsellä enemmän aikaa myös oleskella tallilla. Nyt töiden ja muun elämän rajoittaessa meininkiä, en voisi esimerkiksi laittaa Ykää talliin, jossa se tarhailee 4 tuntia päivässä pikkutarhassa.
Mitä sitten jos tulee jotain, joka vaatii päivittäistä hoitoa? Kyllähän se silloin tehdään, mutta ehdoin tahdoin en itseäni semmoiseen tilanteeseen aja.

Ykä sopiikin mulle kuin nenä päähän, toivottavasti mäkin sille.