hevoshistoria


Ratsastamisen aloitin noin seitsemän vuoden ikäisenä Husön Ratsastuskeskuksessa. Siskoni innoittama jatkoin alkeiskurssilta eteenpäin ja 12-vuotiaana sain ensimmäisen hoitohevoseni, Ompun. Omppu oli silloin 15-vuotias pieni ja kiltti tamma, joka vei pienen palan sydämmestäni. Omppu lopetettiin 2008.
Vuoden 2006 lopulla sain uuden hoitohevosen, nuoren ja kärttyisen Ykän. Ykää hoidin aina Husössä lopettamiseen asti. Siitä tuli minulle oikeastaan vakiohevonen ja kävimme ratsastuskouluaikoina monet kilpailut yhdessä.

Weeti

Samoihin aikoin, 2007 alkuvuodesta vuokrasin eestinhevostamma Aksua, joka johdatteli minut ensimmäistä kertaa yksityishevosten maailmaan. Lopetellesani Aksun vuokraamista löysin samalta tallilta uuden ratsun, 14-vuotiaan ruunan Weetin. Jos Weeti olisi ollut hieman nuorempi, olisi minun hevosenomistajan ura voinut alkaa toisin. 
Weeti myytiin, joten otin ylläpitoon 17-vuotiaan kouluruuna Zabegin. Zabeg oli minulla muutaman kuukauden, mutta kemiamme eivät kohdanneet. Hetken oltuani ratsastamatta ystäväni kehotti minua tulemaan Ratsutila Onnenapilan valmennusryhmään. Ratsuni, pieni ja pippurinen Dolly opetti minulle paljon, mutta jouduin lopettamaan ROA:ssa.

Zabeg
Keväällä 2009 minulle ostettiin ensimmäinen oma hevonen, tutun ja turvallisen Ykän. Se oli omistuksessani kahden ja puolen vuoden ajan ja opetti minulle mielettömästi. Ykän kapasiteetti ei kuitenkaan riittänyt tavoitteisiini ja se myytiin lokakuussa 2011 uuteen kotiin Jyväskylään, jossa se toimii kouluhevosena sekä ratsastuksenohjaajan näytöissä.
Tämän jälkeen ostin nuoren puoliveriruuna Villen, jonka kanssa piti tosiaan lähteä mun hieno kilpaura nousuun. Ei lähtenyt, Ville lähti vähän kevyempiin hommiin ja jostain kumman syystä Ykä palautui sitten takaisin vuoden 2014 kesällä.

Ville
Ville