sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Ajatukset hukassa

päivän lenkin jälkeen
Tämä kyseinen viikko on ollut erittäin hiljaista Ykän osalta. Sain kuulla alkuviikosta vähän turhankin ikäviä uutisia, niitä sen enempää tähän avaamatta. Yritin käydä tallilla ihan normaalisti, mutta suoraansanottuna ei ole mitään muistikuvaa, mitä mä oon ponin kanssa tehnyt. Irtojuoksin ainakin yksi päivä, tänään kävin ihan ratsastamassa.
Nyt kun ollaan alkujärkystyksestä alettu toipumaan, voinen taas keskittyä harrastamiseen. Pakkaset väistyi ja lumi tuli maahan, joten meidän kentällä pystyi hetken aikaa tekemään ihan hankitreeniä, nyt lähinnä enää nostellaan jalkoja vähän normaalia enemmän.
Tämmöinen pikapäivitys siis. Tänään saatiin myös uudet kengät (tai siis vanhoilla mentiin, lumi kun ei noita kuluta), sekä kahdeksan hokkia entisen seitsemän tilalle. Ykä onnistui jotenkin irtoutumaan yhdestä hokista..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitokset kommentistasi!