Eilen tosin kävin selässä, tehtiin vähän taivuttelua. Alotin ihan käynnissä ja ravissa pohkeenväistöillä, jotta saisin myös kyljet aktiivisiksi. Alkuun poni oli hieman hämillään, koska yleensä tehdään samaa sulkutaivutuksella, mutta nyt halusin nimenomaan suoralla hevosella väistöaskelia. Homma pelitti parin toiston jälkeen, joten siirryin välikäyntien seuraavaan harjoitukseen.
Keskiympyrällä hain vastataivutuksen ensin käynnissä, josta raviin siirtyminen vastataivutuksessa. Ykä oli ensin tarjoamassa vastalaukkaa, joten meikäläisen piti olla tarkka apujen kanssa, jotta saisin suoraan pehmeän siirtymisen ravissa. Nopeasti poni hiffasikin idean, ja saatiin kivoja, pyöreitä siirtymisiä kropan läpi. Ravissakin oli yllättävän helppo istua, sillä ne jotka on joskus tällä hevosella menneet, tietävät, ettei sen ravi todellakaan ole mistään mukavimmasta päästä.
Lopuksi otin vielä niitä vastalaukkoja, vaihdellen asetusta joko sisään tai ulos. Pitkästä aikaa tuntui, että laukkakin rullaa ilman, että saan kokoajan pyytää sitä etenemään.
Toisinsanoen, meillä oli hyvät treenit, josta poni pääsikin takaisin tarhaan nauttimaan päiväheiniä :)
Itse lähdin vielä illaksi pelamaan kaveriporukan kanssa softausta, eli kuulasotaa :D Vanhat inttiopit mielessä taisteltiin, ja nyt on paikat kipeänä! Ilman mustelmiakaan ei vältytty, mutta kyllä oli sen arvoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
kiitokset kommentistasi!