Tänään tosiaan Julia tuli meikäläisen kanssa taas mestoille, joten suunnitelma oli hypätä jotain helppoa ja vähän, lämpötila oli kuitenkin lähemmäs 25 kun alotettiin. Laiteltiin poni kuntoon, kun oltiin rakennettu pieni rata kentälle. Toisella pitkällä sivulla pysty-okseri sarja yhdellä askeleella, ja hieman diagonaalilta sivussa oli vesimattopysty.
Alkuverkan jälkeen tulin molempiin suuntiin sarjan ihan pieninä ristikkoina. Eka lähestyminen kaatui löllöilyyn, josta otettiin kielto. Ratsastaja hereille ja homma sujui. Tänään tuntui muutenkin, että hyppääminen oli helppoa, askel osui 99% kohilleen ja hevonenkin oli kohtuullisen kuulolla.
Jatkettiin tehtävää niin, että vasemmassa laukassa sarja, josta käännettiin sitten hyvällä tiellä vesimattopystylle. Kun ite muistin hypyn jälkeen taas vaikuttaa, saatiin viimeinen kulmakin ratsastettua ihan nätisti. Omasta istunnasta en sen sijaan sano mitään..
Tultiin myös toisin päin niin, että aloitettiin vasemmalta vesimatto, josta jatkettiin okseri-pysty sarja, jossa pysty taisi olla reipasta metriä, jaiks! Poni suoritti kyllä todella hyvin, ei yhtään puomia ja ihan pari kertaa vain kolautti. Harvinaista tältä hevoselta.