No, paikalle päästiin ja pikaisen suihkutuksen jälkeen hevoselle kamat selkään ja kävelemään. Edellisen tunnin päätyttyä Ville kyselikin vähän ketä me ollaan. Meidän nykyinen kotitalli on Villelle tuttu, mutta ei enää kerkeä siellä käymään kiireidensä takia. Hän pyysi meitä ottamaan alkuun laukkaa molempiin suuntiin, jotta saisi vähän kuvaa meistä. Ravi jätettiin suosiolla myöhemmäksi, Villen kysyttyä, millaiset askellajit Y:llä on.
Laukan aikana Ville kommentoikin, että ponin rakenne on jo hieman huono, takakorkea ja notkoselkäinen, joten haluaisimme sen selkään joustoa, jota haettiin hakemalla niskaa alemmas, jotta selällä olisi tilaa nousta ja sitä kautta muuttua kimmoisammaksi.
Tehtiin ihan siis perusasioita, asetusta ja taivutusta sisälle ja ulos, paljon taputtamista sisäohjalla, jotta poni sitä kautta saatiin paremmin ulko-ohjan tuelle. Samalla jalalla tuli muistuttaa poljennasta, mutta karkuun ei saanut juosta. Ykä olikin jo alussa ihan superhyvä, se jäi odottamaan, mutta oli normaalia terävämpi ja pohkee edessä.
Jouduin myös tunnin aikana istumaan alas! Tehtiin samaa harjoitetta harjoitusravissa, mielikuvana niska alas ja asetus ulospäin, josta hitaasti suoristus ja sisälle. Aina, kun tuntui, että Ykän niska jää sinne alas, piti mun ratsastaa aavistus ravia eteenpäin. Ja kyllä oli helppoa, tai ainakin helpompaa!
Vasemmalle homma rullasi hyvin, mutta oikealle (meidän huonompaan suuntaan) jouduttiin tekemään pikkasen enemmän töitä, mutta kyllä se sieltä tuli.
Kehuja tosiaan saatiin ihan ratsukkona, Ville päivitteli hevosen hyvää kuntoa, eikä yhtään ihmetellyt, että Y pystyy suoriutumaan vaativan asioista. Kuulemma tullaan vielä tekemään vaikeitakin juttuja, kunhan saadaan perustekeminen Villen vaatimusten tasolle. Siihen ei kuulemma kauaa mene, sillä olin nopea oppimaan ja hyvä noudattamaan ohjeita: jos pyydettiin asetusta, asetin tai ratsastamaan eteen, ratsastin eteen. Noottia saatiin ravissa takakenosta ja valuvista ohjista, mutta kaikki aikanaan. Muutakin kuulemma löytyi, mutta Villen sanoin, "jos luettelen sulle kaikki virheet mitä haluaisin korjata, kun pääsisin listan loppuun, oisin jo unohtanut ne ensimmäiset asiat."
Odotan kyllä innolla seuraavaa kertaa, saappaat pitäisi vain pistää Villen mukaan vaihtoon.. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
kiitokset kommentistasi!